Aamu

Verestävin silmin tuijotan peilikuvaani ja toivon, että näkisin peilissä edes joskus muitakin kuin itseni. Sähköhammasharjan tasainen tykytys turruttaa aivot jonnekin valveen ja unen välimaastoon, ja ajatukset alkavat harhailla etsien jotain, mihin tarttua.

Aamun karkeus
  Edessä tyhjä päivä
    Talo on vaiti

(Runotorstaista, huomenta.)

"Vastahan minä nämä ostin"

Ennen vanhaan muistan ostaneeni kengännauhoja; parhaisiin kenkiin jopa useammat.

Nykyään tuntuu siltä, että nauhat ovat kenkien kestävin osuus.

Mitvit?

Aurinko polttaa öisinkin

Hikeni valuu
  poskiltasi sängylle
    niin myllätylle
  Kahden vartalon tanssi
    korvissa veren jyly.

Rane

Rane tajusi olevansa väsynyt yritettyään poistua työpaikaltaan HKL:n matkakorttia käyttämällä. Hän heilutti pientä sinistä kahden kortin kansiotaan lukijalaitteen edessä ja etsi verestävin silmin pientä valoa, joka armahtaisi hänet ja kertoisi oven olevan auki, mutta vasta soitto turvamiehelle selvitti Ranen päätä sen verran, että hän ymmärsi käyttää oikeaa avainta.

"Joo, äsken se ei toiminut, mutta nyt se jostain syystä alkoikin toimia", Rane sopersi puhelimeen ja punasteli hieman.

Kotona Ranea odotti korillinen pyykkiä, haiseva biojätepussi ja liki tyhjä jääkaappi. Tänä juhannuksena hänen ainoat ystävänsä olisivat ruskea olutpullo ja nahistunut, kurttuinen omena.

Juhannuksena
  luontokin on niin kaunis
    mutta minä en
  Kelpaisinpa jollekin
    edes nahistuneena.

(Ja Runotorstaitahan tässä hivotellaan.)

Urgh

Johan on työpäiviä ennen juhannusta. Nyt vasta kotona.

Rienaavatkohan
  metsän eläimet meitä,
    raatajia?

Tarpeet täytettynä

Tuossa viime viikolla eräs tuttavani totesi, että "suomalainen mies ei tarvitse muuta kuin kylmä oluen, suihinoton, euroviisuvoiton Suomelle ja Hesarin etusivun, jossa lukee 'Suomi otti MM-kullan Ruotsilta 9-0'".

Onneksi oli Euroviisut vielä nauhalla.

Ai niin, Runotorstai unohtui viimeksi. Tässäpä tämänkertainen, Bruce Leelle ja väkivaltaisessa suhteessa eläville omistettu:

Hellyydestä
  murtuneeseen ruumiiseen
    on vain tuuman matka.

Torstaiteema

Pakkohan tähän on osallistua. Hyvä idea; kuvataan porokin, kuten jo televisiorunossa sanotaan.

Yritin kirjoittaa tähän haibunin mukaista tekstiä, mutta epäonnistuin surkeasti. Jääköön tulkinta siis tavallista enemmän ilmaan.

Taivaan kutoja
  virvatulten nikkari
    se minä olen.

Rajuja muutoksia

Jos nukkuu todella pitkään aamulla, näkee joskus hyvin outoja ja todentuntuisia unia. Näin unta, että päädyimme vanhempieni, siskoni ja veljeni kanssa pienelle siirtolapuutarhapalstalle, jonka olimme ostaneet jossain unessani, joka minulla oli ollut viimeksi teini-ikäisenä. (Unessa kun oltiin, tähän liittyi myös vihollisagenttien metsästystä ja planeetanlaajuisia katastrofeja, mutta ne nyt olivat mitättömiä sivujuonia, jotka oli varastettu Lostista ja BSG:stä.)

Palsta oli ollut kesannolla siitä, kun viimeksi uneksin siitä. Mietimme mitä kaikkea sille pitäisi tehdä samalla kun vanhempieni uusi koira tonki paikkaa iloisena. Oli nostalgisen haikea olo.

Kun sitten illalla (siis uni-illalla) keräännyimme kaikki vanhaan huoneeseeni, ymmärsin yhtäkkiä miten kauas olemme päätyneet ihan todellisessa maailmassa. Elämät, jotka olivat kietoutuneet tiukasti toisiinsa vielä muutama vuosikymmen sitten, olivat nyt erillisiä ja kaukaisia. Ymmärsin myös oman muutokseni epävarmasta teinistä itsenäiseksi manageriksi, ehkä rajuin muutos meistä kolmesta paikalla-olijasta. Sitä ei vain itse ole huomannut, koska on seurannut sitä koko ajan vierestä. Kuin sammakko, joka keitetään hiljalleen kuoliaaksi.

Heräsin, enkä ymmärtänyt hetkeen missä olin. Ensimmäinen kerta elämässäni.

Aika rynnistää
  me sokeina perässä
    elämän läpi.

Juuso

Snif.

Pihan laidalla
  ruusuaidan vieressä
    oravan hauta.