Snif

Ystävättäret istuvat kahvilassa, jutellen. Toisen mies saapuu paikalle, ja maailma pysähtyy heille suudelman ja katseen ajaksi. Toinen nainen vetäytyy kauemmas, hieman sävähtäen (hän on eronnut juuri). Mies istuu alas, alkaa jutella ystävällisesti molemmille, mutta pitää kädestä rakastaan. Keväinen rakkaus pörrää pöydän ympärillä suorastaan korvinkuultavasti.

Silti hän on kuin kylmä teräskiila ystävysten välissä.

On vaikeaa pärjätä oman onnensa kanssa. Saati sitten toisten.

Petyin minäkin.
  Paukutan näppäimiä
    en sano mitään.

Lennokkaita ajatuksia lounaspöydässä

Kas tässäpä kysymys
kepeä, yksinkertainen:
Jos pystyisit, osaisit, voisit
muuttaisitko maailmaa
vai valitsisitko vaikeammin:
sen tavallisen elämän?

Bileet

Tulen sisään myöhään, liian myöhään. Ihmiset ovat jo änkyräpäissään. Heti ovella törmään tuttuun tyttöön, joka ensimmäisenä kehuu kädessään olevaa rommikolaa sanoilla "mä olen oikeastaan jo niin kännissä, ettei mun kantsis juoda, mutta tää on hyvää" ja tyrkkää sen minulle.

En ota sitä vastaan. Virhe.

Ei siksi, että hän loukkaantuisi, vaan siksi, että minun olisi pitänyt vetää viinaa kaksin käsin päästäkseni muiden tasalle. Kännisen lauman öyhötys saa minut kuitenkin varuilleen, ja tyydyn vain yhteen olueen.

Jokin pieni ääni sisäkorvassa kehottaa lähtemään kotiin, mutta illan toinen virhe on jättää se huomiotta. Lupasinhan lähteä kaverin kanssa samaa matkaa.

Jossain vaiheessa iltaa joku blondityttö alkaa olla liian päällekäyvä. Hänen hengityksensä haiskahtaa tukevasti, ja yritän nojautua vaivihkaa taaksepäin. Hän ja hänen tyttökaverinsa nauravat paidalleni - totta, se on aika tylsä. Mitä sitten? Minähän yritän olla tylsä; haluan heidän menevän ja jättävän minut rauhaan. Minä en ole sellainen, jota he haluavat; enkä minä halua ketään heistä. Mutta heidän on silti leikittävä leikkinsä.

Alan tehdä lähtöä, valitan väsymystä. He nauravat minulle jälleen, pilkkaavat. Hymyilen, sillä tiedän, että kyseessä on vain peli. He eivät pidä siitä, etten pidä heistä, vaikka ovat liian tanassa ymmärtääkseen asiaa. Heidän on vaikea myöntää itselleen, etteivät he kiinnosta minua. Kun sivistyksen hartaudella kuvioitu pintakiilto on liuennut viinaan, ihmisistä tulee yksinkertaisia, vaistojen orjia.

Kun vedän takin ylleni, poppoon eniten alkoholia nauttinut (ja rääväsuisin) nainen yrittää vetää minua takaisin. Kun livahdan hänen otteestaan, hän tulee perässäni kerrostasanteelle ja tukkii hissin oven.

"Mikäs tää väsymysjuttu muka oikein on?" hän sanoo hieman sammaltaen. "Joko sä oot menossa nussimaan jotain naista tai sitten... tai sitten sä oot menossa nukkumaan", hän päättää hieman epävarmasti. Jokin logiikassa ei ole ihan oikein, ja pointtikin jäi jotenkin laimeaksi, marisevat hänen etanolin kyllästämät aivosolunsa.

Nostan hänen kätensä pois oven edestä ja työnnän jalan jo melkein sulkeutuneen oven väliin. Sujahdan sisään ja toivotan hyvää yötä.

Mies hississä katselee alaspäin, naama peruslukemilla. Hän on nähnyt ja kuullut koko jutun.

Hymyilen vaivautuneesti.

Huomenna olen epäsuosittu, mutta kun pintakiilto on palautettu, he eivät sitä sanoin ilmaise. He jatkavat peliään; näytelmää, jota on esitetty jo miljoonien vuosien ajan. Samassa teatterissa, samaan aikaan.

Minä aion silti hymyillä heille, sillä olen nähnyt heidän sisäänsä. Ja todennut pitäväni enemmän siitä, minkä alle he kätkevät todellisen luonteensa.

Tekeekö se minusta pinnallisen?

Totisesti, et
  tiedä, millainen joku
    on oikeasti
  ennen kuin olet juonut
    hänen kanssansa viinaa.

(Vanha japanilainen sanonta.)

Pelkissä verkkareissa, kohmeisin käsin selasin lehtipinoa

Talon jätekatokseseen oli jätetty pino 7 Päivää -lehtiä paperinkeräyslaatikon päälle. Jokaisesta oli tarkasti leikattu osoitelappu irti.

Talossamme asuu siis Seiskan salalukija. Tai koska hän on päättänyt luopua kokoelmastaan, hän lienee ehkä ex-salalukija.

Jännittävää. Melkein kuin tuntisi jonkun, joka on joskus tavannut julkkiksen.

TTT

Haltia hakee totuutta.

Sitä ei ole.

Mielipidekiistoissa ja hypoteeseissa on aina se ongelma, että totuus ei ole yksikäsitteinen asia, jonka voi vain kaivaa esiin, jos jaksaa kaivaa luita maasta tarpeeksi. Jokainen huoli on totta, jokainen kysymys todellinen, jokainen tieto on epävarma.

On myös olemassa valheita ja epätotuuksia. Ne eivät ole totta, mutta ovat kuitenkin todellisia ja sitä kautta totta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Maailma on yllättävän paljon sellainen kuin miltä se vaikuttaa. Ja silti siinä on paljon enemmän kuin mitä pinnalta katsoen luulisi.

Istun pöydällä
  Ikkunasta kaupunki
    näyttää harmaalta.
  Pieni auringonsäde
    tekee siitä taas kauniin.

Tämä tarjous ei toistu

Jaahah, taas on siis aika laittaa ihmiset järjestykseen. Tarkoitan siis tietysti Kultainen Kuukkeli-kisaa; kilpailua, josta varmasti tänäkin vuonna kuullaan enemmän kuin olisi tervettä tällaiselle epänarsistiselle joukkiolle kuin blogoslavia.

Öh.

Unohtakaa tuo äskeinen.

Myös Sivusta-konfederaation palkintokaappiin mahtuisi kivasti tuommoinen söpö patsas, joten mikäli te, arvoisat lukijani, äänestätte Sivustalle Kuukkelin, päätoimittaja Z lupaa hakea pystin omassa persoonassaan. Ilman ensimmäistäkään vitsiä peppuseksistä.

Olettaen, että saamme hänet irti kukkaruukusta.


Halpahintaista
  suosion onkimista?
    Ei kai nyt sentään...


(Ai niin, Sivusta on perustetty 2004. "Paras uusi blogi" myönnetään blogille, joka on perustettu 2004. Sattumaako? En usko...)

Naisen päivä

Koska tätäkin blogia on (väärin perustein) epäilty naisen kirjoittamaksi, sekä myös ehdotettu bloginpitäjän yrittävän iskeä naisia (myös väärin perustein, joskin vähän vähemmän väärin), palvotaan naisia nyt kerrankin oikein kunnolla. Ovathan he elämän kantajia ja maailman tasapainottavia voimia.

Tämä on kaikkien miesten puolesta.

Sinulle.

Kun herään aamulla, tunnen lämpösi vieressäni ja rakastan sinua sen vuoksi.

Nousen hiljaa, kuljen kylpyhuoneeseen. Näen hammasharjasi omani vieressä, ja rakastan sinua sen vuoksi.

Teen aamiaista, heräät. Tulet luokseni, hiukset pörrössä ja silmät rähmässä, ja rakastan sinua juuri siksi.

Töissä katson kuvaasi joka toinen hetki. Rakastan hymyäsi. Se tuntuu piristävän aina tylsääkin päivää.

Tulen kotiin ja tervehdit minua iloisesti ja rakastan sinua enemmän kuin koskaan.

Istumme vierekkäin, puuhailemme omiamme. Silitän polveasi hajamielisesti ja hymyilet. Mainitsinko jo, että rakastan hymyäsi valtavasti?

Illalla rakastelemme hellästi ja vajoamme lopulta uneen sylikkäin.

Rakastan sinua.

Vaikken sitä aina sanoisikaan sinulle ääneen.

Potin perässä

Jos kirjoitan sanan "valta", ja lisään sen perään "valta", se näyttää ihan pirun typerältä televisiossa. Mutta kai siitä saa ihan kivaa liksaa, en minä valita.

Auon suutani
  Hiljaa himoitset sinä:
    mainoksen orja.

Kas kun ei helmenkalastaja

Puunhalaaja? Puunhalaaja?

Sivusta-konsernin kaikki 30.000 työntekijää ovat hämmentyneinä pysähtyneet ihmettelemään ja lukemaan näitä sanoja. Sivusta on äärikonservatiivinen konserni, jossa ainoat halattavat asiat on vaimo lauantaisin saunan ja kolmen oluen jälkeen, ja lähipubin posliininen alttari.

Tullessaan Sivustaan töihin jokainen työntekijä saa - polttomerkin ja jäljittimen lisäksi tietysti - Pave the Earth -liikkeen jäsenkirjan. "One Asphalt, One People!"

THE CREED (tm) of the PAVERS (traditional version)
--------------------------------------------------

We believe in a completely Paved Earth.

       Earth is cursed with trees, shrubs, grass,    
       and scurrying creatures. With every breath
       We act to right this terrible wrong.

We believe in The Plan (tm).

       The Plan (tm) is the final word; it brings us
       the knowledge of the twin pleasures:
       Speed and Convenience.

We believe food should be enjoyed.

       "Nutrition" is an aberration of human nature.
       The juicy Burger and hearty Beer are Our sacrament.

We believe in the Depletion of scarce natural resources.

       Some see the vessel as half full; others see it as
       half-empty; We pour it out on the floor and laugh.

We believe in a sky roiling with Smog.

       The color blue should appear nowhere but the paint
       on Our HyperCars (tm).