Joskus kuulkaa tuntuu siltä, että treffailu on vähän kuin oksentaisi aivonsa pöydälle, ja sitten molemmat kaivelee sattumia sieltä. Että katsopas, Joona-Patteri, tuollainen vihreä myky tuossa muistona Kreikan-lomalta. Ja mikäs se tämä nuudeliklimppi on - ai niin, sehän on ne lapsuuden traumat tiukassa väkkärässä. Että ehkä parempi, että pannaan ne nyt takaisin sinne mistä ne tuli, ettei niitä tässä ravintolan pöydässä tarvitse availla.
Tai no. Ehkä tämä ei ole parhaita metaforiani.
Ei sitä jaksa
olla aina noheva
tilulii, plim plom.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti