lauantaina, tammikuuta 01, 2005

Älkää aina jaksako

Koskapa SKM meni ja linkitti vielä kerran erääseen Lehden artikkeliin, johon on pulahtanut isohko määrä myötäileviä mielipiteitä, sanottakoon tässä yksi vastakkainenkin:

Luuleeko joku tosiaan, että ilman median mässäilyä ihmiset olisivat kiinnostuneet auttamaan niin avokätisesti kuin nyt?

Iranin maanjäristys unohtui nopeasti - koska siellä ei ollut mitään kiinnostavaa. Ovatko nuo ihmiset saaneet tarpeeksi tarvitsemaansa apua? Minä en tiedä - koska kukaan ei heistä enää kirjoita, ei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tsunamista sen sijaan tullaan kirjoittamaan vielä vuodenkin päästä, niin mediassa kuin muuallakin.

Ihmiskunta on nyt vain niin pääosin niin sairaan keskittynyt oman napansa ympärille, että siitä ei pääse läpi muu kuin tauoton mediapommitus ja asioiden tekeminen henkilökohtaiseksi - jos ei muuten, niin sitten vaikka suomalaisen muusikon katoamisen hehkuttelulla.

Eihän tällainen tietenkään ole oikein. Mutta se on välttämätöntä, jos Aasiaan halutaan apua. Ihmiset nyt vain sattuvat olemaan omahyväisiä ääliöitä, ja maailma nyt vain sattuu toimimaan tällä kipupisteeseen osuvalla tavalla. Sitäpaitsi mielestäni suurin osa uutisoinnista on ollut varsin asiallista - olisiko kenties parempi, jos mitään ei kerrottaisi siltä varalta, että jonkin moraalinen hermo voisi ärähtää?

Juuri nyt on käsittämättömän väärä hetki alkaa yrittää nostaa omaa moraalista kissanhäntää pöydälle, sillä tärkeintä on hankkia apua paikalle keinolla millä hyvänsä. Oman moraalisen ylemmyydentunnon pönkittäminen median moraalia arvostelemalla on vasta noin sijalla 1732 - eikä edes erityisen omaperäistä. Erityisesti jos on juuri repinyt halpaa huumoria kyseisestä katastrofista ja siten lisännyt omalta osaltaan mediakuohuntaa.

Lehti myös ehdottaa, että tästä ei tehtäisi kansallista traumaa. Mielestäni yli kahdensadan suomalaisen todennäköinen kuolema (puhumattakaan 3000 ruotsalaisen menehtymisestä) täyttää tehokkaasti kansallisen trauman kriteerit. Jo se huoli, jota ihmiset tunsivat niiden muutaman päivän aikana miettiessään ovatko tutut ja ystävät turvassa, ehti koskettaa montaa suomalaista tavalla, johon ei ole totuttu. Tämä on jo kansallinen trauma. Ja siitä tulee kansallinen trauma hyvin, hyvin monelle maalle. Ja tämä on hyvä asia jonkin aikaa - koska silloin sitä ei unohdeta, ja apua saadaan niille miljoonille kodittomille, loukkaantuneille ja traumatisoituneille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Kuolleethan eivät enää tarvitse mitään.

Luonnonkatastrofeilla ei ole moraalia. Niiden kanssa ei voi keskustella eikä miettiä kuka on oikeassa ja kuka ei. Ihmiset voivat vain yrittää selviytyä ja auttaa toisiaan.

Koko maailmassa kuolee keskimäärin 170000 ihmistä päivässä. Jos noin sama määrä ihmisiä menee kertaheitolla, se on järkyttävän suuri katastrofi, johon ei vain voi varautua - ja silloin ihmiset tekevät virheitä. Se, että muutama ihminen käyttää tilaisuutta hyväkseen ja paukuttaa omia moraalisia teesejään muiden oviin, on mielestäni koko onnettomuuden irvokasta vähättelyä ja yksisilmäisyyttä. Se myyttinen yleisö, joka haluaa tietää kaiken kaikesta moraalista välittämättä, olet sinä.

Maailmassa on jo tarpeeksi joukkotiedotusvälineitä, että jokainen voi seurata sitä, minkä parhaaksi kokee. Jos tabloidien lööpit herättävät inhoa, niitä ei tarvitse lukea. Jos iso osa suomalaisista haluaa lukea iltapäivälehtien inhimillistämää surua, eikö heille tulisi sallia se? Todellinen ongelma ei ole siinä, että lehti kirjoittaa, vaan siinä, että ihmiset lukevat ja hyväksyvät.

Maailma on mätä. Sinä olet mätä. Hyväksy se.

Khao Lakissa
  kuolleet eivät välitä
    katastrofista.
  Meille henkiinjääneille
    se on vasta alkanut.

Ei kommentteja: