Sunnuntai-iltana on vaikeaa motivoida itseään siivoamaan. Juuri nyt minua ei kukaan tarvitse, ei halua esittää vaatimuksia, ei kysyä mitään, ei tarjota olutta, ei pyytää lähtemään kanssaan matkalle kauas sielunsa syövereihin (tai edes Kouvolaan).
Juuri tälläisinä hetkinä yksinolo tuntuu hyvältä. Lepään, en ajattele. Annan musiikin valua ylitseni ja pestä jännityksen pois. Raukeus valtaa jäseneni, silmäni lupsahtelevat ja vanha, raihnainen ruumiini ei halua liikkua mihinkään. Pesemättömät pyykit ovat vallanneet kylpyhuoneen ja vaativat itselleen jääkaapin käyttö-oikeutta, ja luulen, että biojäteastiani aikoo ryhtyä tukilakkoon.
Ei kiinnosta.
Teen asialle jotain huomenna. Työehtosopimuksesta viis.
Raukeuden tunne.
Nuokun yksin sohvalla
kaipaan kainaloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti