Kieli yksinkertaistuu. Ja ei, en syytä siitä pelkästään älypuhelimia, vaan myös sitä, että työelämässä kaikki kutistetaan Powerpointeiksi:
- Yksinkertaisia lauseita
- Verbit puuttuvat
- AI-generoituja kuvia
- Vähän tekstiä isolla fontilla
Tämän näkee hyvin LinkedInissä, jossa "tehokas postaus" näyttää Powerpointilta, jolla on liikavarpaita. Epäilen – Atlanticin tavoin – että ongelma ei ole vain se, etteivät ihmiset halua tai osaa lukea pitkiä tekstejä, vaan myös se, että he eivät enää pysty.
Yritysmaailma on sopeutunut ihmisten keskimääräiseen kyvyttömyyteen ymmärtää pitkiä tekstejä, eikä se enää pakota lukemaan. Internet on luonut tilanteen, jossa asioita on voinut opiskella ihan vain pomppimalla sivulta toiselle, lukemalla kappaleen toisen sieltä ja toisen täältä. Tekoäly vain vahvistaa tätä, koska se lukee tekstit puolestasi ja antaa sinulle vain tarpeellisen tiedon.
Se on nimittäin tehokasta. Mutta samalla me olemme ulkoistaneet algoritmeille taidon ymmärtää tekstiä.
Netflix haluaa huhujen mukaan televisiosarjojen käsikirjoittajilta jaksoja, joita voi katsoa samalla kun puuhaa jotain muuta. Yksinkertaisia juonenkäänteitä, paljon toistoa.
Tietokoneohjelmien käyttöliittymistä halutaan tehdä mahdollisimman yksinkertaisia, niin että lapsi ja mummokin osaa. Se on suoranainen teollisuuden haara, mutta sekin tehdään asioiden kompleksisuuden peittämiseksi.
Tämä kaikki on taaperoviihdettä. Maailman teletappiutumista.
Minusta kirjallisuuden ja lukemisen väheneminen ja keskittyminen entistä pienemmän väestöjoukon käsiin on kaikki yhteydessä tietynasteiseen tehokkuusajatteluun. Äänikirjoja on helpompi lukea silloin kun tekee jotain muuta; powerpoint-kieli vie pointit paremmin perille; tekoäly on tehokkaampi hakukone; käyttöliittymän kuvat ovat tehokkaampia kuin tekstit.
Pitäisikö meidän miettiä enemmän tehottomuutta ja mitä se antaa? Pitäisikö harrastelun ulottua muuallekin kuin työväenopiston seinien sisälle?