Mitäs sitä muutakaan tähän aikaan illalla...

— Hei Keno-Eenokki! Katso! Tuolla se nyt on! Se tunne!

— Ai sekö tunne, kun menee ihan liian myöhään nukkumaan ja muistaa vasta makuuhuoneen valot sytytettyään, että otti lakanat pois sängystä aamulla pesua varten?

— No just se! Katso, miten se tuolla lepattaa eksyneen näköisenä!

— Oli varmaan etelään muuttomatkalla, mutta lensi sitten tuuletusikkunasta sisään.

— Pitäiskö päästää ulos?

— Anna olla, nukun sohvalla... 

Kirjamessuilla nähdään?

No-NIIN kaikki rakkaat lukijat ja muut outopeikot! Nyt juuri SINULLA olisi ainutlaatuinen tilaisuus tavata MINUT (ja ehkä yksi kesäharjoittelija, jos saamme sen karanteenista läpi) Helsingin Kirjamessuilla, Aviadorin osastolla 6F71, torstaina klo 11-12!

Jos ostat kirjan, niin saat myös NIMMARIN tai vaihtoehtoisesti pähkinän! Saatat myös voittaa lotossa tai löytää elämäsi rakkauden!

(Toimitus ei takaa lottovoittoa tai rakkautta, toim. huom.)

Tule siis sinäkin Kirjamessuille, etsi minut käsiini ja kuiskaa taikasana "Ei sul ois Sivustaa myyrä".

(Joo, aika ei ole paras mahdollinen, mutta minkäs teet, kun universumi ei vielä ymmärrä NEROUTTANI. No, pitää tehdä enemmän töitä ensi kerralla.)

Kuolleiden puiden paradoksi

Kaksikymmentä vuotta sitten alkanut työ, jota on puristettu viimeiset puoli vuotta kansiin, on saapunut hentoisiin hyppysiini.

Tuntuuko minusta iloiselta? Voipuneelta? Tyytyväiseltä?

Ei. Tunnen oloni niin nähdyksi, että kyyneleet kihoavat silmiin. Nimittäin siinä paperilla, kansien välissä, on ihminen joka ymmärtää minua ja sitä sekasortoa, joka minussa vallitsee. Ihminen, jota eivät pelota värini eivätkä tunteeni.

Tämä on oudon ristiriitaista, sillä minähän olen itse jokaisen sanan siihen kirjoittanut. Ei näiden satoja kertoja luettujen ja kymmeniä kertoja hinkattujen sanojen pitäisi enää minuun vaikuttaa. Eivät ne minuun vaikuta ruudulta luettuinakaan.

Mutta jotenkin se, että näkee oman tekstinsä paperilla irrottaa minut tekstistäni. Se alkaa nyt elää omaa elämäänsä ja liittyy pieneksi osaksi muiden ihmisten tarinaa. Niitä kirjoja luetaan, jaetaan, inhotaan, rakastetaan, unohdetaan ja löydetään uudelleen.

Se liikuttaa minua tavalla, jota en osannut aavistaa.