Valkoisen paperin syndrooma. Sitä tuijottaa ja tuijottaa, mutta mitään tekstiä ei synny.
Mutta katoaakohan syndrooma nyt tekoälyn myötä? Tekoälylle voi heittää idean, ja se aloittaa tekstin puolestasi. Se ehdottaa, mitä kaikki muut kirjoittaisivat, ja voit sitten tympääntyneenä heittää sen tuottaman tekeleen sorsien syötäväksi ja kirjoittaa itse paremman. Tai sitten laitat siihen oman nimesi alle, laitat eteenpäin ja toivot, ettei kukaan huomaa.
Ei se kuitenkaan sitä oikeaa valkoisen paperin ongelmaa ratkaise, sillä se siirtyy ylöspäin. Jos tekoäly tekee työsi, se vie siitä myös sisällön. Työpäiväsi on kuin valkoinen paperi.
Ja elämä, entä jos elämäsi on valkoinen paperi, etkä tiedä enää mitä sillä teet? Täytät päiväsi kaikenlaisella turhanpäiväisellä ja elät vain samanlaisia päiviä toistensa jälkeen, kalvot silmien edessä. Ja joka päivä mietit, että voisit olla jotain muuta. Tehdä jotain muuta, kuin tätä nukkuvaa, puolikuollutta elämää.
Mutta en tarkoita, että elämän pitäisi juosta benji-hypystä benji-hyppyyn, ja että sen paperin pitäisi olla täynnä värejä ja välkettä ja kaikkea mahdollista. Valkoiselle paperille voi myös luonnostella yksinkertaisin viivoin yksinkertaisen elämän.
Kunhan vain piirtää.
Kiitos, mestari
Tänään ei siis keppiä
Kumarran syvään.