Nyky-yhteiskunta ei oikein kannusta kierrätykseen.
Ostin nimittäin kotiteatteripaketin lopetusmyynnistä. Vajaan puolen vuoden sisään DVD-soitin alkoi osoittaa melko selviä rikkinäisyyden merkkejä. Tätä tietysti sattuu, ja aloin selvitellä, miten saisin takuuvaihdon aikaiseksi.
Pieni tenkkapoo tuli kun huomasin, että lähin liike olikin jossain 25 km:n päässä. Autottomalle on siis kolme vaihtoehtoa: julkiset, vuokraus tai taksi. Taksi maksaisi noin 35 euroa suuntaansa - ja luonnollisesti, laite pitäisi toki myös hakea pois. Kerromme siis 35 euroa neljällä = 140 euroa.
Auton voi toki vuokrata, mutta hintaluokka on myös käytännössä satasen kieppeillä. Lisäksi tulee auton noutamisen ja jättämisen vaiva.
Julkiset ovat toki halvin vaihtoehto (0 euroa, kiitos työsuhdeseutulipun), mutta parhaassakin tilanteessa reissu lohkaisisi kolmisen tuntia päivästä. Jos laskee omalle ajalleen hintaa (= mitä tekisi mieluummin), herää vakava kysymys: käytänkö kolme tuntia (ja toiset kolme hakumatkalla) takuulaitteen kanssa matkustamiseen, vai viisitoista minuuttia ja 50 euroa siihen, että käyn työmatkalla lähimarketissa poimimassa vastaavan halpissoittimen JA vietän säästyneen ajan rakkaiden ihmisten seurassa?
Tietenkin voisin ostaa auton, mutta kyyninen puoleni minussa manaisi silloin tuhoa koko ihmiskunnalle. Eikä silläkään ajaminen ilmaista ole. Jos auton kilometrihinnaksi arvioi 20 senttiä (bensiini+verot+laina), niin siitä saa sen 25 euroa koko matkan hinnaksi. Tällöin ajan arvoksi olisi muodostuttava korkeintaan 25 euroa, että lähimarketin halpis-DVD ei voittaisi.
Toki voidaan sanoa, että tämä on looginen seuraus siitä, että olen valinnut elää julkisten varassa. Voi olla, mutta on silti hassua, että on kannattavampaa kohdella halpoja asioita kertakäyttöisinä kuin vaatia niiltä niiden lain vaatimaa kestoa.