Lyhyt

Kas, kurkiaura
ne lähtevät
minä en.

Sekavaa sekoilua

Vaikka töissä viettää vuositolkulla aikaa samojen - mukavienkin - ihmisten kanssa, niin harvoin näistä työsuhdekavereista kuitenkaan pysyviä ystäviä tulee. On helppo olla työkaveri - sorvin ääreen kun on tultava kahdeksaksi ja vietettävä siellä kahdeksan tuntia. Todellinen ystävyys taotaan muissa tilanteissa; harvoin helpoissa, useimmiten yhteisten koettelemusten myötä.

Mutta mitä tehdä, kun ystävä joutuu matkalle, josta ei ole paluuta? Voi vain katsoa vieressä hidasta vajoamista, eikä oma, suojattu elämä anna mitään kiinnekohtaa - mitään, mistä tarttua ja ojentaa avuksi. Juoksemme kuin oravat ympyrää puun ympärillä, neuvottomina ja eksyksissä.

Ja sitten kaikki on ohi, ja kaikki katoaa kuin analogiset lähetykset digitaalitekniikan Saharaan.

Lähetys päättyy
  olemme pahoillamme
    emme osanneet.

Huomenta, Suomi! Hyvin pyyhkii!

Runotorstaissa vanhoja kiviä. Lauantaiaamun synkkä sade paiskoo ikkunalaudoille. Pöydällä Hulluuden vuoret ja tyhjä oluttölkki.

kivien alla
  unien sukupolvi
    hautoo kostoa
  ikiaikaiset menneet
    ja keltainen kuningas

Niin, ja tämä oli sitten viimeinen kerta kun virallisesti osallistun Runotorstaihin, protestina Vuodatuksen roskapostisuodatukselle, joka minulle taas ystävällisesti kertoo

"select phrase from captcha where id=9354Checking for comment spam...About to read from socket"

En viitsi pelleillä sen kanssa enää.

Syvä huokaus

Aamun kokous,
  ääni puhelimessa:
    "Olet arvoton"
  Kun sen tarpeeksi kuulee
    siihen alkaa uskoa.

Ai niin...

...muuten olen ihan sitä mieltä, että Vuodatus on aivan paska. Nytkin se kertoo minulle ystävällisesti, että

select phrase from captcha where id=171Checking for comment spam...About to read from socket

Ihan vitun ystävällistä ja elämää helpottavaa. Eikä ole edes ensimmäinen kerta. Viime aikoina tuntuu siltä, että joka kerralla se sanoo ihan samaa, kun yrittää lähettää kommenttia.

Mnoon ihan päissäni

Pöydällä pullo, mallasviski
toisella tiskaamaton tiski
ulkona vain tuulen havina
sisällä näppäimistön rapina
mies katsoo ulos, pysähtyy
"tässäkö elämä", itseltään kysyy
astut sisään ja hymyilet
sateen yltäsi ravistelet
tervetuloa, elämäni syy
kanssasi sydämeni pysähtyy
en toivoisi vierelleni muita
en vaikka lupaisivat kuita
käperry viereen, suutele minua
ja ikuisesti lupaan rakastaa sinua.

Runotorstai, ei ihan yllättäen.

Haluatko päähäsi muutakin kuin hilsettä?

Ole hyvä. Ei kestä kiittää.

Yst. vast. tlk. nimim. "jo kolmatta päivää sama musiikki soi päässä, olenko viallinen?"

Tuossa aiemmin illalla, keskellä perjantai-illan keskustaruuhkaa ohi vilahti nuori tyttö polkupyörällä.

Valoitta.

Ilman kypärää.

Päin punaisia.

Vaivautumatta edes hiljentämään vauhtia.

Kääntyen keskelle liikennettä.

Jotain tolkkua, perkele. Ymmärrän toki, että jotkut kaipaavat jännitystä elämäänsä, mutta onko sitä nyt pakko hakea keskeltä liikennettä?

Nelivuotias

Välillä toivon
  ettet koskaan kasvaisi,
    jättäisi meitä
  silti odotan päivää
    jolloin jäämme taas kahden.

(Runotorstai, tietenkin. Aihe "Lapsi".)