Viimeinen

Kaikki on samanlaista kuten ennenkin. Kukaan ei tule käymään. En soita kenellekään. Vaihdan hehkulampun energiaystävälliseksi, mutta se ei aivan mahdu kupuun: valo tulee oudosti vain toiselta laidalta. Makustan vanhentunutta ruisleipää ja kadehdin A.W. Yrjänän lahjakkuutta. On lämmintä, mutta en saa aikaiseksi mennä ulos nauttimaan viimeisistä lomapäivistä. Annan vain ajan kulua.

Lähden kai tänään
  jätän heille unetkin
    mitään en tahdo.

Asioita, jotka maistuvat paremmilta hampaiden pesun jälkeen

Moni tietää, että sitrushedelmät maistuvat kammottavilta jos niitä syö välittömästi sen jälkeen kun on harjannut hampaansa. Koska harjaan hampaani 27 kertaa päivässä, aivan ohjeistuksen mukaan, minun on hyvin vaikea syödä siis sitrushedelmiä.

Havaitsin kuitenkin järkytyksekseni tässä vahingossa, että jotkin asiat maistuvat selkeästi paremmilta. Esimerkiksi vaikkapa Pepsi Max, jonka muuten esanssinen sivumaku katoaa mukavasti Pepsodent-piparminttuun.

Tämä on omituista ja epäilyttävää. Onko tämä jokin terveysintoilijoiden salajuoni vaiko kenties hammastahnan ja kolajuomien valmistajien kartelli? Mitkä muut tuotteet ovat mukana tässä kauheassa salaisuudessa?

Sivustan hammastahna- ja kolajuomadepartmentti tietänee, mutta ei kerro.

Ranskalainen visiitti

Nähtyään minut se kuitenkin kääntyi vielä takaisin ja jäi katselemaan, naamallaan sellainen ilme, joka tuntui sanovan, että “näinkö täällä oli huono palvelu eikä minkäänlaista tarjontaa?”

Olisit, Jani tarjonnut vaikka viskin. Me oravat pidämme siitä. Etenkin näin lomalla. Sanoinko jo, että olen lomalla?

Palailemme kuumille kesäbetonilaitumille autoja lypsämään täältä maaseudulta jossain vaiheessa. Piti vain nyt päästä lohkaisemaan, kun orava kävi visiitillä yhden suosikkibloggaajani kotona. Kun me täällä Sivustan toimituksessa leikkisästi kutsumme toisiamme oraviksi.

Siis.

Tai jotain.

Nauttikaa itsestänne.

Kuuden sanan meemi

Paras näkemäni kuuden sanan mittainen novelli taisi kyllä olla Ilta-Sanomien lööppi pari päivää sitten:

Jasmin näyttää: Minä en ole läski!

Se jotenkin kiteyttää koko tarinan ja saa minut surumieliseksi.

Heinäkuussa
kaupunki koreilee
mutta sen ajatus
juoksee kaukana niityillä
sillä sitä se haluaisi olla.

Heinäkuu, 2005

Nainen lyhyessä kesämekossa ja tiukassa puserossa seisoi vieressäni liikennevaloissa. Hän näki maassa jotain ja kumartui raaputtamaan sitä irti. Vaikka seisoin vieressä, en nähnyt mistä oli kysymys, mutta hän teki sitä hyvin hartaasti.

Olin kohtelias, en tuijottanut. Katselin sen sijaan muiden ihmisten reaktioita.

Rekkakuskin hymy oli paras. Hän tuijotti aurinkolasiensa takaa tilannetta, leveä virne naamallaan. Auto lähti liikkeelle, mutta hän ei vaivautunut katsomaan eteensä, kuikuili vain palvovasti vieressäni kumarrellutta kaunotarta. Vasta kun niskan kulma alkoi olla vaarallinen, hänen huomionsa palautui tiehen ja siihen mihin hän sitten olikin menossa. Nainen ei koskaan tätä nähnyt, rapsutti vain jälkeä asvaltista.

Kaupungissa on kesä.