torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Luuserin tunnustuksia

En ole koskaan kokenut todellista rumuutta. Tiedättehän, sellaista joka saa kääntämään kasvot pois, ja toivomaan, että sitä ei olisi ikinä nähnyt. Minussa on nimittäin vika: osaan löytää jokaisesta asiasta sen kultaisen reunan, joten en pysty mistään sanomaan, että se olisi tosiaan ruma.

Sisälläni on jotain ärsyttävän positiivista, joka ei suostu kuolemaan. Joillakin ihmisillä on voimakas tieto oikeasta ja väärästä; rumasta ja kauniista; totuudesta ja todellisuudesta. Kadehdin ja pelkään heitä. Kadehdin siksi, että he saavat tehtyä asioita, eivätkä jää uinumaan ikuiseen arvailuun ja hymistelyyn. Pelkään, sillä myös he voivat erehtyä.

Rumaa? Kaunista?
  Relativismin aallot
    tasaavat kaiken.

Ei kommentteja: