torstaina, marraskuuta 26, 2009

Ensimmäinen ja viimeinen

Numerosi ei ole enää puhelimessani
   nikkisi lähti jo pikaviestimestäni
En ole tavannut sinua vuosiin
   en puhunut kanssasi kuukausiin
En tiedä mitä sinulle kuuluu
   enkä edes sitä missä asut
Mutta joka aamu kuljen vanhan asuntosi ohi
   katson tiukasti tien toista laitaa
Ei olisi pitänyt ottaa sinua elämääni
   kulkea tutuissa paikoissa kanssasi
Sillä ne kaikki irvivät nyt minulle
   jotta en unohtaisi.


(Runotorstai, hähä.)

11 kommenttia:

  1. Menneet tulevat räntäisinä hiutaleina vasten kasvoja jos joutuu kävelemään vastatuuleen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä runotarina siitä miten vaikea on tyhjentää muistin kovalevyä.

    VastaaPoista
  3. käännä:mukavaa kun tuli sekin koettua.kanssasi.

    VastaaPoista
  4. mutta missäpä muualla sitä kulkisi kuin tutuissa maisemissa, ikävä kyllä

    VastaaPoista
  5. Ei unohtaminen ole niin helppoa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, kauniit.

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä hyvä teksti! Tasapainoinen ja tosi.

    VastaaPoista
  8. "Tasapainoinen ja tosi."

    Kumpikin sanoja, joita toimituksessa ei ole kuultu sitten vuoden 1939 pakkasten. Kiitos.

    VastaaPoista
  9. Unohtamisen vaikeus ja muistamisen tuska.

    VastaaPoista