torstaina, marraskuuta 26, 2009

Ensimmäinen ja viimeinen

Numerosi ei ole enää puhelimessani
   nikkisi lähti jo pikaviestimestäni
En ole tavannut sinua vuosiin
   en puhunut kanssasi kuukausiin
En tiedä mitä sinulle kuuluu
   enkä edes sitä missä asut
Mutta joka aamu kuljen vanhan asuntosi ohi
   katson tiukasti tien toista laitaa
Ei olisi pitänyt ottaa sinua elämääni
   kulkea tutuissa paikoissa kanssasi
Sillä ne kaikki irvivät nyt minulle
   jotta en unohtaisi.


(Runotorstai, hähä.)

12 kommenttia:

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Menneet tulevat räntäisinä hiutaleina vasten kasvoja jos joutuu kävelemään vastatuuleen.

hemmetti kirjoitti...

Noinhan siinä käy.

pasanen kirjoitti...

Hyvä runotarina siitä miten vaikea on tyhjentää muistin kovalevyä.

Hihat kirjoitti...

käännä:mukavaa kun tuli sekin koettua.kanssasi.

Ilona Tammi kirjoitti...

mutta missäpä muualla sitä kulkisi kuin tutuissa maisemissa, ikävä kyllä

SusuPetal kirjoitti...

Ei unohtaminen ole niin helppoa.

Sivusta kirjoitti...

Kiitos kommenteista, kauniit.

erikeeper kirjoitti...

Mun mielestä hyvä teksti! Tasapainoinen ja tosi.

Sivusta kirjoitti...

"Tasapainoinen ja tosi."

Kumpikin sanoja, joita toimituksessa ei ole kuultu sitten vuoden 1939 pakkasten. Kiitos.

Railaterttu kirjoitti...

Unohtamisen vaikeus ja muistamisen tuska.

Anonyymi kirjoitti...

www.city.fi/deitti/83825

Sivusta kirjoitti...

Juu ei oo täältä tuo.