torstaina, marraskuuta 08, 2007

...jota ei saa kuulla



Kuolema on kaupallista. Lehtimiehet ja operaattorit hierovat käsiään, joka kerran kun joku kuolee näyttävästi, sillä me luemme kaiken mitä saamme käsiimme, ja lähetämme ketjutekstareita toisillemme epätoivoisessa yrityksessä tuntea, että teemme edes jotain. Ja kun olemme sytytelleet kynttilämme ikkunalaudalle, ja etsineet syypäät poliitikoista, tai televisiosta, tai jumalattomuudesta, ja huutaneet kurkkumme käheiksi saippualaatikoittemme päältä, voimme palata takaisin töihimme tyytyväisinä siitä, että olemme edes tehneet jotain - ja muu maailma on tyhmä, kun se ei ymmärrä, että meillä on ratkaisut kaikkeen.

tätä en saa kuulla:
olen väärässä
minä en tiedä, mitä pitäisi tehdä
eksynyt vain vaikeisiin valintoihin
olen umpikujassa
auttakaa minua

sillä maailma on julma
ja minä julmempi
jokainen on oman onnensa seppä
ja minä olen vahvin


(Runotorstai, viime tingassa.)

Lehti käsittelee asiaa sentään oikein, toisin kuten muutama vuosi tsunamin yhteydessä. Mukava nähdä, että sielläkin on aikuistuttu.

Ei kommentteja: