keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Vanki 7

Väsymys painaa miekkosen rangan kumaraan ja puoliavonaiset silmät tuijottavat kulmien alta, tarkentamatta, näkemättä. Nainen hänen edessään kertoo Tärkeistä Asioista, siitä kuinka jokin paperi on täytettävä neljänä kappaleena ja kyselee välillä jotain, johon mies vastailee ynähdellen.

Lopulta miehelle työnnetään paperi eteen ja hän allekirjoittaa sen edes katsomatta. Piirtämällä kuvan nimestään hän luopuu vapaudestaan, antaa kohtalonsa muiden käsiin. Hänen käsiinsä lyödään kahleet, raskas rautapanta napsahtaa kaulan ympärille ja tasaisen harmaat vaatteet tuupataan syliin. Hän liittyy harmaiden kumarassa vaeltajien joukkoon harmaaseen kaupunkiin, ja liikkuu vain minne ja milloin käsketään. Hän syö harmaata ruokaa harmailta lautasilta. Mutta hänen unensa ovat vielä värikkäitä.

Eräänä päivänä hän seisahtaa äkisti jalkakäytävälle ja jää katselemaan harmaaseen kukkaan lennähtänyttä nokkosperhosta. Se imee ahnaasti kukan mettä, tuo ainoa väriläiskä kilometrien säteellä. Mies kumartuu lähemmäs, ei uskalla hengittää, vain katsoo ja tuijottaa kunnes perhonen ponnahtaa takaisin siivilleen.

Perhonen lentää ylemmäs ja ylemmäs ja mies seuraa sitä katseellaan, silmät kivistäen, kunnes väritäplä katoaa harmaiden tornien sekaan.

Mies kääntyy kannoillaan ja kävelee päättäväisesti jalkakäytävältä ajotielle. Kun hänen ruumiinsa saadaan vihdoin pois bussin alta, hänen ruhjoutuneilla kasvoillaan on vielä vieno hymy.

Toimiston seinät
  sortuvat kaiken ylle,
    kaatuvat päälle.
  Minä en voi välittää
    koska olen jo kuollut.

Ei kommentteja: