torstaina, syyskuuta 01, 2005

Happoa, komisario Z

Mummilassa on hapPoSadeTta. Muistuupi mieleeni kesäinen päivä joskus neljäkymmentäkolme vuotta sitten, kun naapurin setä keitti vaatteitaan pihalla suuressa vesikupissa, jonka Rampe - naapurin karhunkokoinen koira - oli hylännyt tultuaan tiineeksi Oinoskan lehmien kanssa. Niiden samojen lehmien, joiden runopiireissä Kekkonenkin kävi ennen ryhtymistään presidentiksi. Niin, tuona kohtalokkaana päivänä satoi Suomessa ensimmäisen kerran happosadetta. Lapsenlapseni Martti oli nähkääs siirtynyt tuolloin kovempiin huumeisiin, ja ajoi kuplavolkkarillaan pihaan ja rantaan ja laiturille ja järveen, ja hihkui iloisena jonthkasta, notta "ota taata mun hapot, ettei mee hukkaan". Minähän otin haulikon ja pamautin sen suden pois päiviltä. Niin minulle siis jäi happoperimä, niin rikki-, suola-, typpi-, maito-, muurahais- kuin muutkin hapot. Koska avaruuden valloitus oli tuolloin kova juttu, soitin sedälleni Neuvostoliittoon, ja pyysin häntä pössäyttämään Suomeenkin oikein kunnon happosateen. Matkustin sitten oikein armeijan saattueessa rajan yli Plesetskiin ja tuhansien toverien hurratessa kippasin Martin tuhkat ja hapot raketin kärkeen.

Jos skraga ei ois jäänyt oven väliin, niin olis voinut paluumatka kestää pitkään, mutta nyt onneksi se raketti räjähti suoraan kotitontun yllä ja se pehmensi putoustani sen verran, että ei mennyt kuin 212 luuta poikki.

Mutta ei se sattunut, kun perässä tuli se happosade ja kaikilla oli taas niin mukavaa.

Voi jospa oisit saanut olla mukana.

Ei kommentteja: