Orava istui tiellä, katsoen minua hämmentyneenä. Kuljimme sitä kohti, ja se juoksi tietä myöten, pysähtyen aina välillä ja kurkki olkansa yli. "Kai te nyt varmasti sieltä tulette?" se tuntui kysyvän.
Tien puolessa välissä se kiipesi paksulle kuusenrungolle, noin silmieni tasalle, ja katseli minua kysyvästi. Hymähdin, kiitin kutsusta, mutta valitettavasti oli kieltäydyttävä, jalkani kun ei enää kestä kiipeilyä. Orava kohautti hartioitaan, sikäli kuin oravalla hartioita on, ja kiipesi kuusen alaoksille. Vieraiden puutteessa se jäi puuhun puuhastelemaan oravamaisia puuhiaan.
Toivon, että se selviytyy talven yli.
Syksyinen katu
kasvoni heijastuvat
ikkunan takaa.
Taksin pyörät piiskaavat
keltaisia lehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti