Eilisen merkinnän kommenttiosastolla minua epäiltiin Jorma Ollilaksi. Ei, en ole. Olen kyllä kerran Jorman nähnyt kiikaritähtäimen läpi, mutta en silti voi väittää tuntevani häntä sen enempää kuin eri astianpesuaineiden ominaisuuksiakaan.
On mielenkiintoista se, miten ihmiset valitsevat uskomuksensa. Mikä tahansa järkevän kuuloinen lausahdus oletetaan automaattisesti todeksi, ja mikä tahansa oudolta kuulostava automaattisesti vääräksi. Jos sanon, että päässäni asuu pieniä vihreitä olioita, kukaan ei korvaansa lotkauta. Jos sen sijaan väitän olevani maailman parhaimmin ansaitsevan prosentin joukossa, syntyykin keskustelua.
Tai hetkinen. Yritänkö minä nyt sanoa, että te uskotte helpommin sen, että muukalaiset tekevät vuosihuoltoa aivoilleni, kuin sen, että minulle maksettaisiin palkkaa?
En tiedä. Mutta mikäli saan kiinnittää huomionne tuossa oikeassa laidassa majailevaan tekstiin - tämä on fiktiivisen henkilön yhtä fiktiivinen blogi. Uskokaa juttuni ihan omalla vastuullanne. Ja sama tietysti koskee kaikkia blogeja: vaikka joku kirjoittaisi nimellisesti omalla nimellään, niin se voi silti olla nimimerkki ja kertoa idealisoidusta, muutetusta tai täysin valheellisestakin elämästä.
Internetissä vastuu on lukijalla. Se on se sananvapauden valitettava kääntöpuoli.
No. Joka tapauksessa se luumujuttu oli tosi. Aikuisten oikeesti.
Sivustan Joulu Kalenterin Kahdestoista (ja Krapulainen) Päivä:
Pikkujouluista
on muistettava yksi
asiantynkä:
Kopiokoneeseen saa
laittaa vain paperia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti