lauantaina, syyskuuta 18, 2004

Liimaa, tarjoilija

Pöydälle on kerääntynyt tavaraa. Siirrän yhtä, ja toisessa päässä pöytää putoaa yllättäen lasi lattialle. Ei arvokas, muuten kuin muistoarvoltaan. Sydän ehtii heittää monta volttia kun kurkistan vahinkoa. Ohut jalallinen lasi, putoaa suoraan kyljelleen - se on varmasti säleinä.

Paitsi ettei ole.

Se on säilynyt ehjänä jonkin mystisen yhteensattuman kautta. Hengähdän helpotuksesta ja siirrän lasin turvaan.

Myöhemmin illalla istun taas pöydän ääreen.

Tällä kertaa pudotan pussillisen kovia karamelleja, jotka rusahtavat ilkeästi osuessaan lattiaan.

On se hyvä, että ihminen oppii virheistään. Tai sitten ei.

Pöydän toisella
  puolella tyhjä tuoli.
    Hiljainen talo.
  Kaipaan jonnekin kauas
    niin kovaa että koskee.

Ei kommentteja: