torstaina, elokuuta 05, 2004

Kello neljä aamulla

Itku tuntui hyvältä. Se puhdisti, huuhteli pois kevään tuskan.

Nyt on elokuu, ja minusta tuntuu siltä, että olen kokonainen taas. Kuuntelen sitä surullista musiikkia, joka raastoi vielä kolme kuukautta aiemmin - sitä samaa, joka sai minut kyynelehtimään sohvalla pimeässä. Nyt istun samalla sohvalla, ja huomaan etteivät ne sävelet ja sanat enää revi sydäntäni.

En ole enää sama ihminen kuin vielä vuosi sitten. Olen oppinut paljon, ja huomannut mitä kaikkea olenkaan unohtanut, pitänyt itsestäänselvyytenä, tai luullut väärin. Se on elämää, se.

Onni on itkeä
  ystävän kainalossa,
    rakastettuna.


Ei kommentteja: