torstaina, heinäkuuta 29, 2004

Masennus

Lukijani ovat minut hyljänneet, ja sijoitus Pinserin listalla on nyt sitten jälleen tipahtanut top-100:n ulkopuolelle. Yleinen itku ja parku vallitsee Sivustan toimituksessa, päätoimittaja Z on raastanut oikean puolen päästään kaljuksi ja toimitussihteeri sovittelee narua kaulaansa (joskin valitettavasti köysiä ei saa syksyn väreissä, mikä luultavasti lykännee itse varsinaista aktia jonnekin myöhäistalveen - tyyli pitää aina säilyttää).

Jopa "asiakaspalvelun" "pojat" ilmoittivat tyytymättömyytensä. Tosin he ovat lomalla näin heinäkuussa ja vierailevat "perheensä" luona eteläisessä Italiassa, joten heistä ei juuri ole "apua" tällä hetkellä.

Blogosfäärissä tuntuu muutenkin olevan jonkinasteista kesäkyrpiintymistä olevan ilmassa: julkkispariskunta ei enää kirjoita toisistaan koko aikaa, Birdy ja Seymore riitelevät kuin olisivat aviossa (hyvän ystäväni sanoin: "Niin kauan kuin sinulla ei ole lapsia, et tiedä MITÄÄN vanhemmuudesta. Et yhtikäs MITÄÄN." Olen samaa mieltä.) ja Ihanainenkaan ei päivitä.

Mutta silti minun tipahtamiseni top-100 -listalta tuntuu kauhealta. Kuinka voin kilpailla näitä murheällöblogeja vastaan; enhän pärjää sanan loistossa edes Trio Erektukselle - saati sitten jollekin Pinserille?

Blogistanian
  murheet: toivottomia
    valituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti