maanantaina, heinäkuuta 19, 2004

Katso tähtiä

Hän runojansa kirjoittaa
kuu pienen huoneen vain hopeoi
hän ehkä naurahtaa
kun jokin vanha laulu radiossa soi
hän hetken unelmoi.
-- Sir Elwoodin hiljaiset värit: Katso tähtiä
Haikeana mietin maailman menoa. Ystäväni puhui eilen kanssani pitkään, ja jätti minut hyvin surulliseksi. Alan ymmärtää, ettei minussa ole sitä hengen paloa, joka tarvittaisiin hänen kanssaan olemiseen. Minä en halua ymmärtää häntä. Minusta ei vain ole siihen juuri nyt.

Hän pyysi, että autan häntä. Minusta tuntuu siltä, etten kykene siihen, koska hän on liian herkkä. Minun tapani on liian raaka, liian brutaali. Liian hienovarainen, liian vaikea. Ja hän ei sitä halua kuulla. Hän haluaa kuulla asiat itselleen suunniteltuina, koska se on se, mitä hän itse tekee toisille.

Pahimmalta minusta tuntuu se, etten oikeasti halua olla avuksi. Hän vie minulta liikaa ja antaa itse liian vähän. Mutta toisaalta, minusta myös tuntuu siltä, että pakenen vaikeita asioita. Tämä on kuin haaste; jotain mitä minun pitäisi tehdä tullakseni paremmaksi ihmiseksi. Mutta minä en vain jaksa.

Olen itsekäs, laiska ja pinnallinen. Inhottavaa on se.

Ei kommentteja: