torstaina, kesäkuuta 03, 2004

Olkapäitä ja muitakin ruumiinosia

Ystäväni on rakastunut. Hän ei enää kuule, eikä näe muuta kuin rakkaansa. Jos hänen huomionsa saa, se on vain väliaikaista, eikä hän silloinkaan ole koskaan kokonaan paikalla. Hänestä näkee kirkkaana, miten rakkauden ja perheen voima ylittää ystävyyden, muistot ja muun maailman, ja tekee tyhjiksi kaikki aiemmat sanat, mitätöi kaikki aiemmat teot. Vain kahdella on väliä: heidän nykyhetkellään ja heidän tulevaisuudellaan.

Olen onnellinen hänen puolestaan (ja hieman kadekin: haluaisinhan toki olla itsekin rakastunut samalla lailla), mutta silti haikeus täyttää mieleni.

Hei ystäväni,
minäkin olen täällä
Kuin vanha lelu.

Ei kommentteja: