maanantaina, maaliskuuta 08, 2004

Sekalaista hyppimistä asiasta toiseen

Tilamisu kirjoittelee aiheesta, joka on minuakin vaivannut: blogimateriaalin tuottaminen. Ei ole helppoa, ei. Kateeksi käy Misun kaltaisia, jotka osaavat kirjoittaa hauskasti ja älykkäästi miettimättä asiaa sen kummemmin. On tietysti jotenkin naurettavaa jo tässä vaiheessa törmätä bloggauskriisiin: olenhan kirjoittanut jo mitä, toista kuukautta?

Tietysti kun ei halua sotkeutua YTM/ATN/waht eva -keskusteluun, joka jostain aivan käsittämättömästä syystä velloo vieläkin blogosfäärissä, niin keskustelunaiheet jäävät pakostakin varsin vähäisiksi.

Hah.

Onneksi suomalaisten bloggaajien joukkoon liittyy koko ajan uusia kirjoittajia, jotka eivät koe tarpeelliseksi liittyä kuppikuntiin. Itse asiassa, eräs mielenkiintoisimpia uutuuksia on Kajastus, joka osaa hyvin kirjoittaa elämän pienistä asioista. Elämänkokemus näkyy. Hän oli myös kaivanut jostain itsemurhaa yrittäneen päiväkirjan. Tuli todella paha olo, kun sitä luki. Tekisi mieli juosta puhelinkoppiin ja nykäistä S-merkkiset trikoot ylle, ja lähteä pelastamaan maailmaa, mutta valitettavasti ko. laitokset ovat jääneet tarpeettomiksi kännyköiden myötä. Mikä tietysti on kaikille meille salaisen identiteetin omaaville supersankareille käsittämättömän epäkätevää.

Identiteetistä puheen ollen: minua epäiltiin jo kertaalleen Ihanaiseksi, koska erehdyin linkkaamaan häneen pari kertaa. No, nyt minua voi vapaasti kuvitella myös Misuksi ja Kajastukseksi, jos se luo iltaanne jännitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti