torstaina, maaliskuuta 18, 2004

Oman hännän nostoa

Olenko muuten ainoa, joka ei ole laittanut omaa blogiaan omaan Päivän Pamaukseensa, esimerkiksi saadakseen paremman sijoituksen luetuimpien blogien listalla?

Tunnustakaa pois vain. Kaikkihan niin varmasti tekevät. Paitsi jotkut ylirehdit kansalaiset. Minulle koko ajatus tuli vasta mieleen eilen illalla taistellessani Lebensraumista baarissa - pöydässä, jossa tupakoimattoman alueen erotti muusta sisustuksesta vain pöydälle kumotusta, savun jo kellastamasta "Savuton alue" -kyltistä.

Kai siinä tietysti jotain logiikkaa on. Jokainenhan on oman bloginsa ahkerin lukija, joten sinällään sen merkitseminen luettujen blogien joukkoon on edes jollain lailla perusteltavaa. Toisaalta Pamauksen pääasiallisen käyttötarkoituksen - päivitettyjen blogien havaitsemisen - kannalta on jotenkin hönttiä laittaa omaa blogiaan listaan. Kyllähän jokainen nyt muistaa milloin on blogiinsa kirjoittanut - vai?

Tietysti voidaan kysyä kumpi on Päivän Pamauksen tärkeämpi käyttötarkoitus: top-lista vaiko blogien seuraaminen. Välillä nimittäin kuulostaa siltä, että tuo ensimmäinen olisi se tärkeämpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti